Marcus unohti huomaamattaan toiset — hän muisti taas Aurelian katseen silloin — viimeisenä iltana.
Kokonainen maailma näkyi Marcukselle noista loistavista silmistä.
— Niin toverit, ovatko kaikki sitä mieltä, että tämä suunnitelma hyväksytään?
Kuin unessa hän kuuli Antoniuksen kysymyksen ja joukon yksimielisen, hillityn hyväksymisilmoituksen.
Marcus oli tahtomattaan purrut hammasta: hänen kurkkuunsa nousi taas jotakin kirvelevää, tukehduttavaa.
Niin — kokonainen maailma hänen silmistään silloin näkyi.
Mutta niiden loiste on sammunut ainiaaksi — ainiaaksi.
NÄKYMÄTÖN.
Marcus kömpi esiin lentokoneen alta, pyyhki hikisiä kasvojaan ja sanoi reippaasti:
— Kas niin! Nyt luulen sen olevan kunnossa!