— Mutta jospa ottaisitkin enemmän apulaisia?
— Ei hätää! lausui Marcus varmasti. — Kunhan meillä on yksikin tällainen, niin kyllä nuo toiset muutenkin ovat heille hieman vaarallisia. Ja parin päivän kuluttua on Antoniuksen kone valmis.
— Hyvä on! Jos sinä ja hän olette valmiit — niin julistakoot…
Julius miltei kuiskasi sanansa, mutta hänen nokisia kasvojaan olisi ollut vaikea tuntea äskeisiksi; nyt kuvastui niillä sekaisin viha ja uhka. Ja Marcus lisäsi:
— Sitä paitsi tein Antoniuksen neuvosta sellaisen sopimuksen, että keksinnön viimeinen paikalleenasettelu on kymmenen vuotta oleva minun tehtäväni, — jos sairastun, tekee sen minun apulaiseni. Täten pysyy salaisuus meillä! Marcus hymyili ylimielisesti, kun hän lisäsi harvakseen:
— Se tässä eniten naurattaa, että ne eivät voi minua hirttää — vaikka olisi kuinka palava halu — keksintö tulisi heiltä hirtetyksi samalla kertaa! Ja vankilastakin täytyisi minut aina välillä tuoda lentokoneita viimeistelemään…! Katsos — Antonius ymmärtää hieman yhtä ja toista.
— Hän on sellainen mies että niitä on vähän — ja sinä myös, Marcus!
— Joutavia! keskeytti Marcus; sitten hän katsahti arastelevasti ylös lasikattoon ja sanoi tyynesti:
— Ehkä nyt on jo parasta lähteä kokeilumatkalle — koska jo hämärtää.
Samassa aukeni ovi, ja Antonius astui sisään.