— Nyt on parasta ampua kuula otsaansa! huudahti nuori Julius.
— Ensin murskataan se otsa, jonka takana on hautunut noin saastainen rikos!
— Se on totta!
— Mutta kuka sen teki?
— Kuka se on?
— Kamalaa on ajatella, että vain me tiesimme keksinnöstä.
— Se on siis yksi meistä!
— Yksi meistä on siis — petturi!
— Kuka se on?
Silloin kuului huoneessa aivan kuin haavoitetun pedon karjahdus, ja nuori jättiläiskokoinen salaliittolainen hypähti yhdellä loikkauksella keskelle lattiaa. Hänen lujat hampaansa kirskuivat kuin toisiinsa sopimattomat hammasrattaat, moukarintapaisten nyrkkien rystyset vilkkuivat lumivalkeina ja hänen kalpeat kasvonsa vääristyivät, kun hän jyrisi matalalla äänellään: