Silloin Marcus seisahtui katukäytävälle, tarttui lujasti ystävänsä käteen; hänen harmaissa, terävissä silmissään ja hillityssä äänessään kuvastui sisäinen innostus ja voima, aivan kuin hän olisi lausunut kalliin valan:
— Tahdon.
— Koeta siis saada keksintösi valmiiksi, sanoi Antonius hiljaa, painokkaasti. — Jos onnistut, niin ilmoita ensin minulle. Neuvotellaan sitten, mitä on tehtävä.
— Minä lupaan sen! — vakuutti Marcus juhlallisesti. Sitten hän puristi lujasti ystävänsä kättä ja lähti yksin asuntoansa kohden.
Mutta ajatukset pysyivät itsepäisesti kaikessa, mitä hän tänään oli kokenut; sitten hän tietämättään mutisi hiljaa:
— Olen ollut sokea.
HERÄÄMINEN.
RAKKAUS.
Marcus ei voinut ajatellakaan päivällistä. Hetken istuttuaankin hän tunsi vielä outoa väsymystä. Sen tähden hän riisui takkinsa ja laskeutui pitkäkseen sohvalle.
Päivän moninaiset tapaukset palautuivat hänen mieleensä selvinä, elävinä. Ennätysten saavuttaminen ei häntä paljoa liikuttanut, sillä todellisuudessa ne oli saavutettu samalla kuin keksintö valmistui. Mutta tunnelmat siellä ylhäällä — ja hornanpyörteen ääressä — Antonius…