Hän oli jo edeltäpäin nauttinut siitä, miten mahtavasti huuto kajahtaa kasarmin seinästä toiseen — ja nyt hän kuuli vain oman äänensä, muutaman luutnantin ja aliupseerin säestämänä; mutta miehistö oli ääneti.
— Mitä, mitä tämä on? Miksi ette huuda, kun käsken? Huutakaa, minun jäljessäni! Eläköön!
Ei nytkään! Kapteeni oli kuvitellut, miten esikunta saisi raportin, kuvauksen siitä mahtavasta sotainnosta, jonka hän herätti pataljoonassa. Mutta nyt? Hiki nousi hänen päähänsä, ja hän ärjyi aivan kuin hurjistuneena:
— Mitä tämä merkitsee? Uhmaatteko te minun käskyjäni? Vastatkaa lurjukset?
— Ei se kuulu palvelukseen! kuului jostakin sivultapäin hillitty ääni.
Kapteeni marssi sinne juhlallisena ja ankarana kuin vihastunut kuningas, ja seinät kajahtelivat hänen karjunnastaan:
— Kuka huusi? Ilmoittakaa heti, kuka huusi! Minä käsken teitä, lurjukset! Te olette täällä totellaksenne minun käskyjäni!
Silloin kuului kaikkialta vihastunutta, matalaa murinaa, mutta siitä ei erottanut kuin muutaman sanan.
Kapteeni joutui miltei suunniltaan. Nuo olivat ensin kokonaan pilanneet hänen hyvän suunnitelmansa — ja nyt vielä tuo…
— Roistot! — hän karjui vimmoissaan. — Kuka huusi? Sanokaa se — muuten näytän teille! Ja sanokaa, miksi ette huutaneet eläköön sodalle? Vastatkaa!