Kaikki tuijottivat kauhunsekaisella ihailulla esikuntapäällikköä. Monet vihasivat häntä, koska hän oli nousukas, alhaissyntyinen — rohkeni julkeasti ja säälimättömästi ivailla heitä, elleivät he aina hyväksyneet hänen mielipiteitään ja ehdotuksiaan. Mutta tällä hetkellä, kun hän kylmäverisimpienkin hermostuessa yht'äkkiä kykeni keksimään noin loistavan suunnitelman heidän pelastuksekseen tuntui hän yliluonnolliselta nerolta! Ja muutamien mielestä hän ohuine huulineen ja hehkuvine silmineen oli paholainen ihmishahmossa.
— Mutta jos tulee ilmi, ettei vihollinen ole … kuului käheä kuiskaus.
— Herra kenraali on hieman hermostunut, hymyili esikuntapäällikkö pilkallisesti. — Mitä me lopultakaan tekisimme sotasensuurilla?
— Kas, kun todellakin unohdin! tunnusti syyllinen hämmentyneenä ja hymyili kiitollisena siitä, ettei esikuntapäällikkö lyönyt häntä kovemmin.
— Kunhan vain saataisiin kaikki nopeasti valmiiksi.
— Aika on todellakin lyhyt, myönsi esikuntapäällikkö.
— Mutta nyt täytyy jokaisen ponnistaa tarmonsa äärimmilleen — asema vaatii. Ilmavoimat, jotka sodan alussa ovat tärkeimmät, ovat kuitenkin valmiit.
— Mutta jos kapinallisten kohtalo herättääkin suuttumuksen myrskyn — ellemme onnistukaan? kysyi taas eräs jännittyneenä.
— Hyvät herrat! lausui esikuntapäällikkö koleasti. Siinä tapauksessa olemme hukassa. Mutta muuta me emme voi tehdä — se on viimeinen keino.
Pitkän aikaa vallitsi salissa miltei kuolemanhiljaisuus.