Koko yön olivat sotilaat neuvotelleet, mitä olisi tehtävä. Esitettiin lukemattomia ehdotuksia, mutta suuri enemmistö kallistui lopulta sille puolelle, että oli aseet kädessä rynnättävä ulos, koska heitä joka tapauksessa odotti kuolema. Järkevämpien varoituksia ei enää kuunneltu.
Suuressa, pimeässä harjoitussalissa pitivät piiritetyt miehet kokousta; he olivat juuri tekemäisillään sensuuntaisen päätöksen, kun Marcus astui sisään. Hän ehti vain kuulla erään sotilaan päätöstä koskevat, kiihkeät sanat. Suoraa päätä hän nousi tuolille mustan joukon viereen ja kuiskasi nopeasti ja läpitunkevasti:
— Olen sotilaskomiteasta ja ehdin sanoa vain jonkin sanan — luulen tulleeni ilmi. Älkää ryhtykö mihinkään väkivaltaan! Liitto pelastaa teidät, ennen kuin tuomiota ehditään toimeenpanna. Siis rauhallisuutta. Lupaatteko?
Joukko hyväksyi ehdotuksen hillityllä, innokkaalla muminalla ja Marcus lisäsi nopeasti:
— Jos minut saadaan tuolla kiinni, niin pysykää te vain rauhallisesti sisällä. Hyvästi toverit!
Samassa hän katosi ovesta ulos.
Kun Marcus varovasti läheni pikkuporttia, näki hän kahden upseerin kiihkeästi viittoillen puhuvan aliupseerin kanssa. Sitten he paljastivat revolverinsa ja lähtivät kasarmiin. Marcus näki heidän seisahtuvan vielä portilla, ja toinen käski sotilaiden seurata heitä.
Marcus katsahti terävästi ympärilleen; hänen sydämensä alkoi kiivaasti lyödä: piha oli siltä kohdalta aivan autio, — ja upseerit lähenivät.
Marcus painautui maahan ja huomasi samassa jotakin tummaa polun läheisyydessä; matalana kuin vaaniva jaguaari hän nelinryömin hiipi sen taakse — se oli jokin rikkaruohopensas.
Liikkumattomana, henkeä pidättäen makasi Marcus, sormi pistoolin liipaisimella, kun hänen vainoojansa hiljaa kuiskaillen hiipivät ohi. Sitten hän nousi ja juoksi kuulumattomasti toiselle puolen pihaa. Lankkuaidan raosta hän katsahti kirkkaasti valaistulle kadulle, ja nähdessään kadun toisella puolella avoimen pikkuportin päätti Marcus asettaa kaikki viimeiselle kortille. Hän oli etevä voimistelija, ja nyt tuntui, aivan kuin vaara olisi jännittänyt hänen ruumiinsa teräsjouseksi. Hän veti itsensä käsivoimin aidalle, paiskautui notkeasti yli — ja samassa silmänräpäyksessä suoraan yli kadun kuin henkensä edestä…