Juuri kun hän ehti portille, iskivät kuulat hänen takanaan katuun räiskyen ja vonkuen, mutta hän pääsi sisään! Samaa vauhtia hän jatkoi pihan perälle ja sieltä matalan aidan yli toiselle pihalle — ehtipä jo kolmannellekin…
Mutta äkkiä syntyi tavaton hälinä, hälytyslaukaukset räiskyivät, ja valonheittäjäin suunnattomat valonsäteet syöksyivät sinne tänne hätäisesti ja kiukkuisesti etsien aivan kuin jotkut ilmestyskirjan pedot olisivat raivokkaina piesseet pyrstöillään taivasta ja maata. Samassa Marcus kuuli panssariauton kumean jyrinän — se seisahtui seuraavan talon kohdalle!
— Ahaa! Koettavat sulkea tien! välähti Marcuksen aivoissa; sekuntiakaan viivyttelemättä ponnahti hän taas yli lankkuaidan ja huomasi tulleensa samalle mäelle, jonka takana Julius odotti! Kaikki voimansa jännittäen hän kiiti ylöspäin epätasaista kallionrinnettä.
Hän oli jo miltei kallion laella, kun hänen ympärillään välähti sokaiseva kirkkaus. Hän loikkasi vielä muutaman askeleen; kun hän paiskautui erään kiven taakse, iskivät kuulat vinkuen ja räiskyen hänen viereensä yhtenä terässateena, ja hänen mielessään välähti, ettei enää pelastu…
Muuta hän ei muistanutkaan; koneellisesti hän hiipi kumarassa korkeimman paikan yli kuulain vinkuessa. Sitten hän tunsi nousevansa seisomaan ja lähti hurjasti juoksemaan alaspäin. Kuin unessa hän hypähti liikkeessäolevaan autoon — tunsi sen paiskautuvan eteenpäin kuin pillastunut hevonen.
Nyt vasta hän huomasi huohottavansa ankarasti, kurkkua kuivasi, ja suolainen hiki tunkeutui kirvelevänä silmiin.
— Pelastuneet!
Eipäs — sillä samassa kuului takaapäin laukauksia ja siellä näkyivät auton tulisilmät!
Marcus hämmästyi: Julius ajoi suorastaan hirveää vauhtia eikä toinen sittenkään jäänyt enempää — ja taas vinkuivat kuulat korvissa…
Ahaa! — kilpailuauto — mauserpistooli! välähti Marcuksen aivoissa. Hän sieppasi nopeasti konepistoolinsa ja kohdisti sen tulen takaa-ajajan lyhtyihin.