— Mutta tulkaa nyt toki istumaan! huudahti tyttö ja lisäsi miltei äidillisen lempeästi:
— Ja sitten pyydän, että kerrotte, mihin perustatte nuo omituiset väitteenne. Mutta kertokaa ihan kaikki, jos teillä vain on aikaa, sillä minulla on aikaa vaikka kuinka paljon teitä varten!
Marcus kertoi viime viikkojen ankarasta työstä, miten hän toisinaan oli ollut yöt päivät tehtaalla valvomassa keksimänsä koneen valmistusta; kertoi tänään kokemansa tunnelmat alusta loppuun. Ja mitä pitemmälle hänen kertomuksensa edistyi, sitä enemmän kirkastuivat hänen kuulijattarensa kasvot. Mutta Marcus sen sijaan tunsi masentuvansa ja katseli lattiaan, lopettaessaan seuraavin sanoin:
— Kun monen vuoden aikana olen ponnistanut kaiken voimani, keksiäkseni mahdollisimman tehokkaan — murhakoneen, niin ymmärrätte kai, miten häpeän itseäni.
— Ette saa sanoa noin! huudahti tyttö miltei ankarasti. — Teidät on kasvatettu siihen työhön, se on teidän ammattinne. Ettehän voi nyt jättää työtänne — tulevaisuuttanne.
— Voi, te ette ymmärrä minua, mutisi Marcus katsomatta Aureliaa silmiin. — Jospa vain tietäisitte, minkälainen elämäni on, niin ymmärtäisitte, miten väärin olen tehnyt.
Tytön kasvoilla kuvastui ensin epämääräinen kärsimättömyys, mutta sitten hän äkkiä huudahti vilkkaasti:
— No niin! Kertokaa siis minulle minkälainen teidän elämänne on ollut — ihan lapsuudesta alkaen!
— En minä aivan sitä tarkoittanut, mutisi Marcus neuvottoman näköisenä.
— Mutta tietysti te kerrotte, koskapa ilmoititte, että sitten ymmärtäisin totuuden. Vai ettekö voi luottaa minuun sen vertaa, että uskaltaisitte kertoa?