Marcus nousi penkille ja hämmästyi yhä enemmän: joukko näytti loppumattomalta, tulvivalta virralta… Hän muisti lukeneensa jostakin manalan mustasta virrasta, joka kumeasti pauhaten syöksyy eteenpäin — tämä joukko muistutti sellaista virtaa.
Hän seisoi seisomistaan, katsellen huumaantuneena ohivyöryvää joukkoa, nokisia, pahaenteisiä kasvoja. Suuri tori oli miltei täynnä, mutta joukon loppua ei näkynyt.
— Veljet! kuului jostakin mahtava, kiihkeä huuto, ja kaikki käännähtivät sinnepäin. Eräs keski-ikäinen, jäntevä seppä oli noussut torin laidassa olevan muistopatsaan jalustalle. Hän selosti äsken tapahtunutta teloitusta ja hänen äänensä vapisi katkeruudesta ja vihasta. Hän vaikeni hetken, ojensi sitten nyrkkinsä, ja hänen sanansa kajahtivat joukon yli kuin moukarin iskut:
— Ei niille riitä tuhannen miehen sydänveri! Ne tahtovat kuulla miljoonien valitukset ja kuolonhuudot, nähdä miljoonien leskien ja orpojen kyyneleet! Minä en ymmärrä paljon noista asioista, mutta minulla on kuusi lasta — enkä minä lähde sotaan! Tappakoot vain täällä! Minusta on samantekevää! Mutta tänne minä jään! Hänen äänensä oli muuttunut lopussa käheäksi, hurjan epätoivoiseksi, ja toverit säestivät häntä kiihkeästi:
— Oikein puhut!
— Oikein! Oikein!
Samassa kuului torin toiselta laidalta entistä hurjempi huuto — ja laukauksia. Ja niinkuin tulvivat virrat keväällä purkautuvat mereen — samoin tulvi torille kaikkialta väkeä — ja tungos kävi yhä ankarammaksi.
Ensimmäisen jälkeen nousi jalustalle toinen puhuja, ja kun huudot ja melu hiukan heikkenivät, kaikui hänen äänensä sointuvana ja läpitunkevana.
— Toverit! Te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että nyt vasta ovat maailmansodan iskemät haavat alkaneet vähän parantua; vasta nyt alkaa nälkäkuoleman peikko hiukan väistyä — ja nyt hallitus aikoo sodalla syöstä kansan taaskin äärimmäiseen kurjuuteen.
Puhuja selitteli sotalaitoksen suunnattomia menoja; Marcus hämmästyi kuullessaan tuon työmiehen selittelevän niitä ehkä vielä selvemmin ja vakuuttavammin kuin Antonius! Puhuja innostui, hänen äänensä muuttui yhä voimakkaammaksi, ja kaikki kuuntelivat kiihkeinä ja äänettöminä; hän oli yksi heistä ja hänen sanansa tunkeutuivat suoraan heidän sydämiinsä: