He istahtivat, ja kuljettaja pani auton liikkeelle; mutta he pääsivät vain hiljaa eteenpäin — suljetun portin taakse oli kokoontunut suuri joukko uteliaita, jotka jännittyneinä kuuntelivat huutoja, tulen kohinaa, ja katselivat ylöspäin kohoavaa, yhä sakenevaa savupatsasta.
Hiukan sen jälkeen kun Marcus oli saapunut lentokentälle, ilmestyi ilmavoimien komentaja henkilökohtaisesti sinne. Hän kutsui Marcuksen luokseen ja ilmoitti, ettei yksikään lentäjä saanut toistaiseksi poistua mihinkään, ja kaikki koneet oli pidettävä lähtövalmiina.
Kaikeksi onneksi hän ei ryhtynyt tarkastamaan koneita — hän olisi silloin huomannut, että yksi uusista koneista oli poissa.
Kenraalin lähdettyä Marcus puhui huolestuneena Antoniukselle:
— Mitä nyt on tehtävä? Eikö sinun pitäisi olla kaupungilla?
Antonius vastasi hiljaa ja varmasti:
— Ole huoletta! Minä olen vuosikaudet ajatellut tätä asiaa lukemattomilta eri puolilta. Muutamien toverien kanssa olemme suunnitelleet kaikki pienimpiä yksityiskohtia myöten: jokaisella on oma tehtävänsä ja omat apulaisensa. Ennen iltaa minua ei tarvita missään, ja silloin me kyllä lähdemme täältä vähin äänin.
Hän ilmoitti, että toveri B. oli hartaasti pyydettyään saanut luvan käydä noutamassa 3-4 palloa — ja nyt hän koneineen odotti kaupungin ulkopuolella. Jos kapinalliset alkaisivat joutua tappiolle, ilmoittaisi Augustus puhelimitse hänelle…
Marcus muisti sen tavattoman voiman ja raivon, mikä pääkomitean kokouksessa oli kuvastunut tuon nuoren miehen jäntevillä kasvoilla.