Antonius astui varmana kuljettajan aukolle ja kuiskasi jotakin. Etupuolelle ilmestyi pieni punainen lyhty, ja kun he olivat nousseet autoon, se lähti liikkeelle hillitysti jymisten.
Autossa oli jo ennestään toveri B. Kun Marcus pimeässä istui hänen viereensä, tunsi hän tämän tarttuvan käteensä ja sanovan liikutuksesta värisevällä äänellä:
— Veljet! Työväenpuolue on julistanut suurlakon kaksi tuntia takaperin! Yksikään juna ei ole sen jälkeen lähtenyt kaupungista — eikä tule lähtemään! Yksikään pyörä ei huomenna pyöri!
Äänestä soinnahti salaperäinen ilo ja varmuus. Marcus ei ollut koskaan kuullut sitä sellaisena. Siitä tarttui häneenkin selittämätöntä varmuutta ja rohkeutta.
He olivat kulkeneet vasta vähän matkaa, kun he saapuivat katusululle, jota varustettiin kuumeentapaisella kiireellä. Joukon johtajana toimiva työmies tuli heidän luokseen ja ilmoitti, että N:n torilla pidettävän kokouksen takia oli tämä puoli kaupunkia kokonaan suljettu katusuluilla, jotteivät palkkajoukot pääsisi aseettomien kimppuun. Hän ilmoitti, mistä he pääsevät torille.
Sanottua paikkaa lähetessään he näkivät yhä enemmän äänettömiä joukkoja, jotka kaikki pyrkivät samaan suuntaan kuin hekin; pimeässä he näyttivät epämääräisiltä haamuilta.
Eräässä torille johtavan pääkadun risteyksessä seisoi lukuisa aseellinen joukko, sotilaita, jotka olivat repineet irti olkaimensa, ja seuraavassa risteyksessä oli luja katusulku pikakivääreineen ja pikatykkeineen.
Eräs nuori upseeri tuli heidän luokseen ja johdatti heidät saman poikkikadun ensimmäisestä portista sisään ja sieltä, särjetyn tiiliaidan aukosta, toisen pihan kautta samalle kadulle.
Lucaksen upea yksityisasunto oli keskikaupungille johtavan pääkadun varrella. Onneksi se oli kapinallisten kaupunginosan puolella, mutta aivan läheltä kuului taistelun melua. Kun he olivat ajaneet auton pihaan ja nousseet toverinsa asuntoon, avautui ikkunasta omituinen näky.
Noin sadan metrin päässä oli pieni puutalo alkanut palaa, ja sen kellertävässä valossa laittoivat kapinalliset parhaillaan barrikadia.