Heidän saapuessaan torille kuului paraillaan moniäänistä hyväksymishuutoa, josta erotti muutamia sanoja:
— Oikein, oikein!
— Sinä puhut totta!
Kun he olivat aukaisseet auton yläpanssarin, kajahti pimeydestä harvinaisen voimakas, kaunissointuinen ääni:
— Niin julmasti on meitä sorrettu. Ja minkälainen on meidän elämämme muuten ollut?
— Ei minun tarvitsisi sitä kysyä, ei ehkä puhuakaan sillä tiedättehän sen itsekin kauhistuttavan selvästi. Mutta en voi vaieta! Meidän suumme on ollut liian kauan tuskallisen suukapulan sitoma! Minun, teidän, jok'ainoan työläisen sydän on täynnä vuosien tuskaa ja kalvavaa katkeruutta. Meidän on täytynyt nähdä, miten rakkaimpamme ovat menehtyneet nälkään, kylmyyteen, tauteihin. Useimmat pienokaisistamme ovat kuolleet ennenaikaisesti kuin linnunpojat takatalvella — haudat ovat täyttyneet heidän pienistä, kuihtuneista ruumiistaan…
Ääni värähti, sitten vaikeni yhtäkkiä, aivan kuin tukehtuen. Ja tuossa suunnattomassa joukossa vallitsi syvä, pahaenteinen hiljaisuus. Mutta ääni pimeydessä muuttui vihlovan katkeraksi ja läpitunkevaksi:
— Heidän on täytynyt kuolla sen tähden, että viimeisetkin pennimme on lukemattomina veroina ryöstetty meiltä! Ja näillä rahoilla, meidän rakkaittemme elämän hinnalla on rakennettu panssarilaivoja, yhä suurempia mörssäreitä, yhä lujempia linnoituksia, konekiväärejä, lentokoneita, panssariautoja — joiden ainoana tehtävänä on ihmisten murhaaminen, ihmisruumiitten silpominen mitä hirveimmällä tavalla! Ja kaiken tämän lisäksi on omaisiamme kuoleman uhalla viety teurastettavaksi. Ja kaikki on täytynyt kärsiä äänettömänä. Keskiajan inkvisiittoritkin antoivat uhriensa huutaa, mutta meidän on täytynyt äänettömänä kestää sanomattomat kärsimyksemme. Pienimmästäkin vastalauseesta on tovereitamme teljetty vankiloihin, teloitettu, ja heidän omaisensa, pienokaisensa ovat jääneet nälkäkuoleman uhreiksi. Noin julmalla keinolla on meidät pakotettu vaikenemaan — ja te tunnette tuon suukapulan polttavan tuskan!
Ääni vaikeni hetkeksi, ja torilla vallitsi vieläkin kuolemanhiljaisuus. Marcuksen mieleen lennähti kamala mielikuva: noiden kymmenien tuhansien miesten suut olivat vieläkin sidotut kiduttavalla suukapulalla.
— Tänään on tehty kamala rikos — mutta mitä se onkaan niiden miljoonien uhrien rinnalla, jotka tuleva sota aiheuttaisi! Näkymätön puhuja kuvaili elävästi, miten tuleva sota liittoutumisten ja asetekniikan kehityksen vuoksi tulisi olemaan paljon katkerampi, julmempi ja verisempi kuin viime maailmansota; selitti siitä aiheutuvan kurjuuden ja hädän ja huudahti raskaasti syyttäen: — Ja nyt aikoo hallitus vieläkin pakottaa meidät tuollaiselle miljoonien teurastuskentälle! Upottaa maan pöyristyttävään kurjuuden, tuskan ja kyynelten mereen!