Marcus hiipi hiljaa eräälle pimeälle käytävälle ja sieltä pienestä ovesta porttikäytävään, jossa Antonius jo odotti. Kun he olivat kadulla, kysyi toveri B. hiljaa:
— Onko tapahtunut mitään erikoista?
— Olinpa unohtaa! kuiskasi Antonius. — Vähän kokouksemme jälkeen sai sosialistien puoluesihteeri salamerkkisähkösanoman, jossa hänet kutsuttiin sodanvaaran vuoksi pidettävään kokoukseen. Eräs virkamies oli keksinyt sen, ja sihteeri vangittiin. Hän sai siitä tiedon ja ehti kirjoittaa kirjeen, jonka viemme. Ja aamulla kello kuusi olemme taas täällä.
— Ehditteköhän niin pian?
— Ainakin koetamme, vastasi Marcus ja lisäsi hiljaa:
— Mutta ellemme ehtisi, ellemme joutuisi enää takaisin, niin koeta sitten veli tehdä kaikki mitä voit…
— Minä teen kaiken, minkä voin! kuului kaikuna liikutuksesta käheytynyt ääni.
Hän puristi lujasti toveriensa kättä ja rykäisi, niinkuin olisi aikonut jotakin sanoa, mutta ei sanonutkaan.
— Muista sitten veli, että sinulla on vain 10 palloa, huomautti
Antonius.
— Menettekö kahdella koneella? kysyi B. hämmästyen.