— Pieni — pieni lapsiraukka — sinun ei tarvitsekaan enää kärsiä! oli Marcus kuiskaavinaan. Ja hän antoi pienokaiselle niin paljon, että tämä vaikeni heti: näytti nopeasti vaipuvan syvään uneen.
Marcus ei tuntenut pientäkään katumusta — päinvastoin hän hiukan rauhoittui. Sitten hän otti lapsen varovasti syliinsä sanoen:
— Vien hänet koneeseen nukkumaan, siellä on pehmeämpää.
Ihmisjoukon raivokas huuto mylvähti sekavana, rajuna pyörremyrskynä, tukahduttaen hetkeksi tulenkin pauhun. Vain vaivoin saattoi siitä erottaa muutamia sanoja:
— Voi murhaajia!
— Kuka on tämän tehnyt?
— Konnat! Missä on lapseni?
— Nyt on tuomiopäivä!
— Helvetti on jo sytytetty valmiiksi!
— Jumala, armahda meitä!