— Kaikki tulee vielä hyväksi.
Nyt vasta hän huomasi väkijoukon melun ja katsahti hiukan arasti sivulleen. Mutta hän näki, että monet itkien syleilivät toisiaan. Ja se vanha mies, joka äsken kutsui häntä pojakseen, seisoi aivan lähellä katsellen heitä kyyneltynein silmin.
Tulimeri pauhasi yhä raivoisana — mutta ihmisjoukon mieliala oli muuttunut: sen oli julistus saanut aikaan.
Lentolehtiset olivat vaikuttaneet onnettomiin aivan kuin virkistävä sade kasveihin, jotka ovat kuivuudesta kuolemaisillaan. Pahin hermostuminen tyyntyi, ihmiset alkoivat taas toivoa, lohduttaa toisiaan, tehdä suunnitelmia — ja vähitellen alkoi apuakin saapua enemmän.
Marcuskin taas reipastui. Kun Julia ilmoitti, että heillä oli maakartano, jonne hän mielellään menisi, jos vain pääsisi, Marcus teki nopeasti suunnitelman: ensin lähimpään suurkaupunkiin hakemaan apua kodittomille, sieltä J:n kaupunkiin samalle asialle; Julia jää sinne yöksi, hän lähtee X:n pääkaupunkiin kokoukseen ja palaa huomenna takaisin — ja sitten hän vie Julian lentokoneella kauas maaseudun rauhaan, kunnes pahin sekasorto on ohi.
Seisomaan nousten Marcus ilmoitti väkijoukolle suunnittelemansa matkan, ja kaikkialta kuului äänekkäitä hyväksymishuutoja. Miehet raivasivat nopeasti tilaa, Julia istahti Marcuksen viereen, ja tämä pani moottorit käymään.
KORKEUTEEN.
Marcus ohjasi ensin loivasti viistoon, mutta kun eteen tuli näkymätön savumuuri eikä hän viitsinyt enää kiertää, hän pani koneen täyteen vauhtiin ja tarttui lujemmin peräsimeen.
Julia oli urhoollisesti koettanut olla kylmäverinen, mutta kun lentokone yht'äkkiä hurjasti syöksähti ylöspäin — pakeni veri hänen kasvoiltaan ja hän tarttui äkkiä suonenvedontapaisesti Marcuksen käsivarteen.
Hän rauhoittui tosin tuntiessaan jäntevän käsivarren järkkymättömyyden. Hän hymyili hiukan sulkien silmänsä hetkeksi, ja muutaman silmänräpäyksen aikana lennähti hänen mieleensä kokonainen sarja ihania kuvia: he kulkevat käsikkäin, vihdoinkin hän saa nojautua tuohon voimakkaaseen mieheen. He astelevat hiljalleen meren rannalla. Ei, täällä he ovatkin! Eikä hän välitä vähääkään, vaikka paikalla putoaisi — kun vain saa yhdessä pudota — turvautua häneen.