— Nyt hän kääntyi tännepäin! Hän tulee pian!
ALKAVA ELÄMÄ.
HÄVITYKSEN LINTU.
Marcus syöksähti sisään kuin tuulispää; hänen jäntevät kasvonsa hohtivat, silmät hehkuivat, hän tarttui ystävänsä käteen, lausuen lyhyesti ja nopeasti:
— Kiitos, viivy täällä hetkinen — turvallisuutesi vaatii sen. Nyt lähdemme, Julia. Hyvästi!
Hän sieppasi laukkunsa, jonka insinööri jo oli pannut kuntoon, tarttui
Julian käteen — ja he lähtivät yhdessä.
Julian mielestä tapahtui kaikki pyörryttävän nopeasti. Hissi pudotti heidät alas, ruokasalin lävitse mennessään Marcus heitti mitään puhumatta suuren setelin kassanhoitajalle — ja sitten suoraan lentokentälle.
Julius odotti koneessa, ja juuri kun Julia oli istahtanut Marcuksen viereen, hän tunsi ruumiinsa jähmettyvän: hotellista juoksi neljä upseeria revolverit kädessä; he olivat aivan kalpeita raivosta ja etummainen huusi käheällä, uhkaavalla äänellä:
— Oletteko te…? Mitä tämä merkitsee, herra kapteeni?
Mutta silmänräpäyksessä Marcus ojensi pistoolinsa heitä kohden, ja hänen äänensä kajahti kylmänä ja läpitunkevana kuin laukaus tyynenä pakkaspäivänä: