Marcuksen tuli paha olla: ystävän kasvoissa kuvastui jokin salainen tuska; hänen suuret, mustat silmänsä näyttivät vajonneen entistäänkin syvemmälle, ohimoilla näytti tukka entistä harmaammalta — ja hän oli vasta 35-vuotias!
— Minusta vain tuntui — ja sinähän olet laihtunutkin viime aikoina! sanoi Marcus.
— Olenko? En ole kai oikein terve…
Marcuksen mieleen muistui, että Antoniuksen molemmat veljet oli viime maailmansodan jälkeen ammuttu sotaa vastustavaan salaliittoon kuulumisesta. Kun hänen oma isänsä oli samaan aikaan surmattu kadulla, hän tunsi karvasta katkeruutta ja hänen mieleensä lennähti epämääräinen aavistus, että veljiensä tähden Antoniuskin kärsi.
Marcuksen ajatukset keskeytyivät, sillä tuulispäänä syöksyi kevyt tykistö lujissa autoissa esiin. Autojen edessä oli lumiauran näköinen panssari ja tavattoman voimakkaat koneet, joiden jyske täytti ilman huumaavalla pauhulla; jonon loppupuoli peittyi pölypilveen.
Nyt kuului kumeata jytinää, ja valtavan suurissa autoissa lähenivät 30-35-senttimetriset haupitsit ja kenttätykit. Kivikova kenttä vapisi niiden alla, ja Marcuksesta tuntui ikään kuin muinaisajan hirviöt olisivat siinä raskaasti ähkyen ja huohottaen kömpineet ohitse. Mutta vielä valtavampana häämötti kentän toisella puolella rivi 48-50-senttimetrisiä mörssäreitä — ikään kuin siellä olisi istunut parvi jurakauden jättiläisliskoja — mustat, ammottavat kidat kohotettuina taivasta kohti kuin uhkaavaan irvistykseen.
Raskaan tykistön jälkeen lähenivät vuoristojoukot. Ensin tuli joukko ratsastajia konepistoolein aseistettuina; sitten toisia, joilla varahevosen selässä oli keveitä pikatykkejä, jalustoja ja kilpiä; sen jälkeen ampumatarvikeosastot, sitten jalkaväkeä.
Marcusta alkoi taas kyllästyttää; hän tarttui kiikariinsa ja ojensi sen kaupunkia kohden!
Nyt hän vasta huomasi, että miltei kaikki kentänpuoleiset parvekkeet olivat väkeä täynnä. Eniten näkyi naisia vaaleissa puvuissaan, ja monet vilkuttivat innokkaasti nenäliinojaan…
Ensin Marcus ei käsittänyt, mutta sitten hänelle yhtäkkiä selveni — nehän olivat täällä olevien morsiamia tai nuoria rouvia, jotka tahtoivat näin ilmaista, että he nytkin ajattelevat vain rakastettujaan. Tosin nämä eivät voi vastata, mutta lienee ainakin suloista nähdä noiden valkoliinojen liehuvan.