— Miten kaunis ja nuori sinä vielä oletkaan, lapseni!
— Jumalalle kiitos, että kuitenkin pelastuit!
Ja eräs harmaatukkainen nainen syleili ja suuteli häntä kysyen lempeällä, sydämellisellä äänellä:
— Onko sinulla pienokaista, lapseni?
— Ei, nyyhkytti Julia hiljaa.
— Se oli onni — sillä ajattele, että hän olisi jäänyt sinne —. Älä itke, lapsi raukka — sinä tulet olemaan hyvin onnellinen! Sinä olet vielä niin nuori. Minä tulen tervehtimään huomenna…
— Niin, tulkaa rakas äiti…
Vanha nainen poistui, ja puristaessaan hänen kättään tuntui Juliasta siltä, kuin hän olisi saanut toisen äidin, joka rakasti häntä yhtä paljon kuin hänen omakin äitinsä.
Aivan kuin suloisen huumauksen vallassa Julia näki, että paviljongin eteen tuli auto. Marcus tarttui hänen käsivarteensa, he nousivat siihen — ja sitten hiljaa eteenpäin joukon lävitse; iloisia huudahduksia, hymyileviä kasvoja, liehuvia liinoja…
— Tämä on aivan kuin lähtisimme häämatkalle…