— Olen niin pahoillani, että sinun täytyi kolme pitkää tuntia täällä yksin odottaa, rakas… Mutta kun… Niin! Saitko tiedon, että se oli vallankumouksellisten lentokone?
— Sain, sain! huudahti Julia. — Kiitos sinulle, että heti lähetit tiedon — olin niin huolissani…
— Se pudotti tiedonantoja, joissa ilmoitettiin, että huomenna on X:n pääkaupungissa kaikkien maiden työväen ja sotilasjärjestöjen yhteinen neuvottelukokous, jonne minunkin pitää lähteä.
— Milloin sinun pitää lähteä?
— Vasta myöhään aamupäivällä! vastasi Marcus reippaasti. — Meidän pormestarimme ja sosialistisen yhdistyksen puheenjohtaja tulee mukaan.
— Teillä oli siis kokous — ajattelinkin sitä, kun et joutunut, puhui
Julia hellästi ja arasti tutkien.
— Katsos Julia, rakas — täällä ei ollut lainkaan puolustuslaitteita — yksi palkkalaisten panssariauto olisi voinut tykillään saada arvaamatonta tuhoa aikaan. Sen tähden kävin joka puolella varustamassa edes vähän. Miinoitettiin pari siltaa, kahdelle tielle pantiin sulut ja vietiin kumpaankin konekivääri lentokoneestani. Tästä talosta on löydetty pikatykki ja konekivääri. (Ajatteles, tämä palatsi on pienintä huonekalua myöten valtion; rakennettu sitä varten, että maaherra saisi välillä levätä täällä!) Nyt ne kapineet olivat tarpeen, lähetettiin kirkontorniin lentokoneiden varalle. Tulet sammutettiin kaikkialta, ja muutenkin on kaupunki nyt edes jonkinlaisessa puolustuskunnossa.
— Miten paljon sinä oletkaan toimittanut! kuiskasi Julia ihastuneena.
Marcus punastui ja sanoi hiljaa, ääni hellästi värähtäen:
— En olisi muuten voinut olla rauhallinen, kun sinä huomenna jäät tänne.