Hän vaikeni silitellen miettivästi partaansa ja jatkoi sitten juhlallisen surunvoittoisesti:
— Kun eilen näin sen arvokkaan tyyneyden, jolla kaikki suoritettiin, tuntui minusta, että maailmanrauha on mahdollinen. Mutta kuullessani, miten raaka taistelu vielä raivoaa parhaillaan monella taholla, ja varsinkin seuratessani tätä kokousta, olen pakostakin taas tullut sangen pessimistiseksi maailmanrauhan suhteen. Minun täytyy vakavasti epäillä, saadaanko rauhaa vuosisatoihin. Sillä tämäkin kokous on osoittanut, että ihmisluonto sittenkin on paha, kostonhimoinen, vallanhimoinen, sekä myöskin raaka. Ja niin kauan kuin nämä ominaisuudet ilmenevät ihmisluonnossa, on sotien loppuminen mahdoton. — Hän tarkasti asiaa tieteellisesti, kehitellen sitä monilta eri puolilta, ja tuli pääasiallisesti samoihin tuloksiin kuin edellinen puhuja. — Ihmiset on siis kasvatettava paremmiksi, jalommiksi, saatava ymmärtämään, että ihmiselämän hävittäminen on rikos luontoa vastaan ja että se varmasti tulee kostetuksi niin kansoille kuin yksityisille — vasta silloin nousee rauhan aurinko ihmisyyden taivaalle.
Taas kiihtyi meteli korviasärkeväksi. Professori loi ankaran ja tuomitsevan silmäyksen joukkoon, mutta kun ei tästä ollut apua, astui hänkin alas puhujalavalta.
Miltei samassa kohottautui puhujalavan reunan yli paljas, kulmikas pää, sileäksi ajellut kulmikkaat kasvot, ja meteli muuttui äkkiä innokkaaksi kättentaputukseksi. Mies kumarsi hiukan, ja kun hän otti rillit nenältään, näkyi hänen terävissä silmissään jotakin kovaa ja pilkallista.
— Minä en olisi nyt mielelläni edellisen puhujan paikalla! kuiskasi Marcuksen toveri hymyillen ja ilmoitti, että uusi puhuja oli eräs sosialistiprofessori.
— Ensinnäkin pyydän kahdelle edelliselle puhujalle lausua hartaimman kiitollisuuteni eräässä suhteessa nautinnollisista hetkistä! lausui puhuja kirkkaalla, kuuluvalla äänellä ja kumarsi hieman. Hän vaikeni hetken, ja kaikki katsoivat häntä iloisella, uteliaalla jännityksellä.
— Kaiken vanhan ja alkuperäisen ihailija on joutua epätoivoon nykyaikana, jolloin kaikki muuttuu. Keksinnöt muuttavat yhtä mittaa taloudellista elämää ja tuotantotapoja, uudet tosiasiat tieteitä. Ja ankara elämä pakottaa lait, uskonnot ja aatteet taukoamatta muuttamaan muotoaan; järvet ja joet, vuoret, vieläpä Raamattukin muuttuvat hiljalleen.
Pidätettyä naurua.
— Sen tähden tunsin äsken syvää, hämmästyksensekaista ihailua kuullessani kerrankin jotakin ikuista, muuttumatonta. Sillä minä en ole kymmeneen vuoteen kuullut rauhanaatetta niin puhtaan alkuperäisenä kuin äsken. Mieleeni tuli kallis jalokivi, jota eivät maalliset myrskyt voi vähääkään muuttaa. Yhteiskunnat, valtiomuodot ja avaruudessa kiitävät taivaankappaleet muuttuvat, mutta se ei muutu — siihen ei pysty mikään! Niin lujaa aatetta täytyy ihailla!
Hän oli niin kunnioittavan juhlallinen, että koko sali kihisi pidätetystä naurusta. Sitten hän rypisti korkeata otsaansa ja lausui aivan kuin surunvoittoisesti: