Mutta hän oli nuori, jumaloi rakastettuaan, ja hänellä oli voimakas mielikuvitus — sen tähden nuo haaveet valtasivat hänet uudelleen. Vähitellen hän unohti nykyisyyden, tuon inhottavan toimituksen, eikä kuullut sen toimeenpanijain salaperäisiä kuiskauksia. Ihanat haaveet valtasivat hänen mielensä — hän eli taas tulevaisuudessa. He tekevät yhdessä työtä valoisamman tulevaisuuden eteen ja sen ohessa heidän pienen, tulevan kotinsa hyväksi. Ja sitten…
… Marcus on juuri palannut puhujamatkalta, ja he kävelevät käsikädessä pienessä puutarhassa; kumpikaan ei puhu mitään — mutta hän näkee Marcuksen silmäin loistavan hellyydestä. Lahden toisella rannalla olevan metsäisen kukkulan verhoavat auringon viime säteet ihanaan purppuravaippaan; vain honkien jykevät rungot hohtavat kuin solakat, punagraniittiset pylväät. Aurelia tahtoisi itkeä ilosta.
… Ovi on hiukan raollaan. Hän näkee Marcuksen polvillaan pikku vuoteen vieressä, jossa heidän pieni poikansa potkiskelee, välillä nauraen vienolla lapsenäänellään. Marcuksen kulmikkaat kasvot näyttävät niin lempeiltä, ettei Aurelia ole niitä koskaan sellaisina nähnyt. Hän hiipii varpaillaan Marcuksen taakse ja suutelee häntä tulisesti, sitten hän kumartuu pienokaisen vuoteen yli ja tuntee miten pikkuiset, sametinhienot sormet sivelevät hänen poskiaan, tarttuvat korviin, ja…
— Olkaa hyvä ja valmistautukaa lähtemään!
Aurelia hypähti pelästyneenä seisoalleen, ja hänen ruumiinsa alkoi ankarasti väristä.
Samassa kuului jostakin matalaa, hillittyä naurua niin kylmää ja raakaa, että se karkotti viimeisenkin toivonkipinän Aurelian sydämestä. Äärimmäisellä tahdonponnistuksella hän hillitsi nyyhkytyksensä, joka nousi kurkkuun katkerana, kirvelevänä.
Aurelia tunsi vaistomaisesti jotakin epämiellyttävää läheisyydessään. Hän kääntyi ja vavahti, kuin olisi kylmä sammakko hypähtänyt hänen paljaalle iholleen — aivan hänen vieressään poliisiupseerin pienet silmät kiilsivät oudosti ja paksut huulet hohtivat inhottavan punaisina punertavien viiksien takaa.
Kapteeni huomasi tekemänsä vaikutuksen ja kääntyi poispäin, kysyen röyhkeästi apuriltaan:
— Onko kaikki kunnossa?
Saatuaan myöntävän vastauksen hän kääntyi uudelleen Aurelian puoleen ja lausui teennäisen kohteliaasti: