Sen jälkeen hän tuskin kuuli, mitä tutkintotuomari kyseli, mutta hän oli tämän äänessä huomaavinaan jonkinlaista epäluuloa, ja kylmä hiki pusertui hänen otsalleen. Hänen katseessaan kuvastui kalvava tuska, kun Aurelia kuljetettiin ulos.
Neljännestunnin kuluttua Marcus oli taas omassa kopissaan.
Nyt Marcuksen viimeinenkin rauha oli mennyt.
Hän kertasi mielessään jokaisen tilaisuuden, milloin he olivat olleet yhdessä…
Omituista kyllä, he olivat aina tavanneet toisensa kahdenkesken tuon muutaman viikon aikana — paitsi ensikerran tavatessaan. Tosin kohtaamispaikalla oli paljon ihmisiä ja heidän tutustumisensa tapahtui vasta myöhään yöllä, mutta kyllä urkkijat sittenkin saivat sen tietoonsa.
Kiduttavassa jännityksessä hän odotti vain, milloin kaikki tuli ilmi. Siitä tietysti epäluulot saisivat uutta vauhtia, Aurelia-raukka joutuisi virumaan yhä kauemmin vankeudessa. Hän tunsi nyrkkiensä puristuvan kuvitellessaan, että tuo naamarikasvoinen tutkintotuomari saisi sanoa hänen valehdelleen.
Mutta ei olisi millään väliä, kun vain Aurelia pääsisi vapaaksi!
Päivät yhä vierivät vitkaan, nuo loppumattomat pitkät päivät. Marcus käveli väsymättömästi koppinsa lattialla, hänen tuskansa ja epätietoisuutensa muuttui yhä kauheammaksi. Eikä saanut puhua sanaakaan, ei tietää mitään ulkomaailmasta.
TUTKINTOVANKI N:O 30.
Niin kului kolme viikkoa.