Noin tunnin odotuksen jälkeen kuului käytävältä monilukuisten askelten kolinaa, ja vankilan päällikkö muhkeassa everstin virkapuvussa tuli kokonaisen seurueen saattamana sisään. Hänen suuri ruhonsa horjahti hiukan sivulle hänen astuessaan kynnyksen yli; hän oli nytkin hiukan päihtynyt, ja hänen pienet rotansilmänsä kiiluivat kiukusta, kun hän röyhkeästi kysyi:
— Miksi te olette vaivannut minua? Selittäkää se mahdollisimman pian!
Marcuksen silmät leimahtivat raivosta, mutta hän ymmärsi, että nyt täytyi hillitä itseänsä, muuten suunnitelma menisi myttyyn. Hän hengähti syvään, ja pakottaen äänensä hiljaiseksi puhui kohteliaasti:
— Herra eversti! Minulla on tärkeä, lentokoneita koskeva keksintö, joka oli miltei valmis tänne joutuessani. Kun tämä keksintö on aivan arvaamattoman tärkeä sotilaallisessa suhteessa, se kun tekee meidät miltei voittamattomiksi, niin olen varma, että pääsisin heti valmistamaan keksintöni, jos esimieheni tietäisivät — Sen tähden pyydän, että herra eversti ilmoittaisi ilmavoimien komentajalle kenraali —
Hänet keskeytti päällikön röhönauru; tämän sinipunaiset posket oikein hetkuivat, hänen ilkkuessaan käheällä äänellä:
— Hyvä, hyvä! Eipä ole hullumpi keksintö, herraseni! Mutta te olette sittenkin jonkin verran tyhmä, hyvä herra, kun luulette, että minä antautuisin teidän narriksenne. Keksintö — keksijä — erinomaista, he he…
Muutamat everstin seuralaisetkin yhtyivät kohteliaasti nauruun.
Marcuksen kädet puristuivat nyrkkiin, ja hänen äänensä vapisi, kun hän miltei kuiskaten kysyi:
— Herra päällikkö, tarkoitatteko, että valehtelen?
— Nyt keksitte oikean selityksen, hohotti päällikkö ihastuneena sukkeluuteensa. — Ette siis olekaan niin tyhmä, miltä näytätte!