Hänen kasvonsa muuttuivat äkkiä harmaansinisiksi, hän tarttui rintaansa, horjui. Mutta tällöin riensivät kaikki tukemaan päällikköänsä, ja hänen apulaisensa sopotti pelästyneenä:
— Teidän ylhäisyytenne! Suvaitkaa poistua — te voitte pahoin. Minä toimitan heti käskynne täytetyksi.
He taluttivat päällikön ulos ja sulkivat oven. Tultuaan huoneeseensa päällikkö joi yhteen henkäykseen suuren juomalasillisen viinaa. Se virkisti heti sen verran, että hän jaksoi ärjäistä:
— Antakaa heti ruoskimiskäsky! Tahdon itse tulla katsomaan ja kuuntelemaan, kun hän rukoilee minulta armoa!
— Herra päällikkö! alkoi apulainen arasti. — En tiedä — uskaltaako sitä tehdä, sillä hän on todella keksijä.
— Mitä — kuka? kysyi päällikkö lyhyesti ja tolkuttomasti.
— Se, joka keksi sen uuden lentokoneen, joka…
Hän ei jatkanut enempää, sillä päällikkö tuijotti häneen ikään kuin mustimpaan ensiluokan kummitukseen. Sitten hän kaatoi itselleen toisen lasillisen virvoitusjuomaa ja kumosi sen vitkastelematta kurkkuunsa, josta alkoi kuulua ruostuneen rautaportin saranain kitinää muistuttava ääni:
— Onko se hän, meidän kuuluisin keksijämme? Jota koko maa — Niin, tarkoitan tuo, tuo kirottu lurjus! Onko se sama kuin se — Vastaa! Onko se —?
Viime sanat hän huusi kaikin voimin, ja apulainen piipitti pelästyneenä: