— On se tuota…
Hän keskeytti, vilkaisten kaipaavin katsein ovea, sillä päällikkö tarttui pöytään ja teki kokeen noustakseen ylös. Hän vaipui kuitenkin takaisin käheästi voihkaisten. Sitten hän veti syvään henkeään ja karjui hurjistuneena:
— Lurjus! Miksi et sanonut sitä minulle? Miksi? Kuuletko!
— Teidän ylhäisyytenne, vikisi vavisten apulainen. Teidän ylhäisyytenne ei sattunut olemaan täällä — ja —
— Vaiti! Vai sinä tulet arvostelemaan minun työtäni! Sinäkö?
— Teidän ylhäisyytenne — minä —
— Vaiti! Etkö kuule! kiljui päällikkö käheästi kuin tukehtumaisillaan ja iski nyrkkinsä pöytään. Onnettomuudeksi sattui hänen etusormensa loukkaantumaan, hän kihahti kuin kissa ja katsoi tuhoaennustavasti apulaiseensa. Päällikkö soi itselleen kolmannen lasillisen, ja kun se oli loiskuen pudonnut pohjattomaan määräpaikkaansa, hän katsahti taas apulaista — niinkuin olisi päättänyt käyttää hänet suupalaksi ryypyn päälle.
— Ahaa! ähkyi päällikkö virkistynein voimin. — Ahaa! Tietysti et sanonut, kun kerran tahdot ryöstää virkani. Niin, virkani!
— Teidän ylhäisyytenne! mankui apulainen valittavasti — Teidän, ylh—
— Kas niin konna! Hyvä, että tunnustat! ärjyi päällikkö voitonriemuisesti. — Sinä olet yhdessä tuon toisen konnan kanssa tehnyt salaliiton — yhdessä aiotte ryöstää virkani!