— Teidän ylhäisyytenne, alkoi apulainen vieläkin surkeammalla äänellä, mutta päällikkö keskeytti hänet, ulvoen hirmustuneena:
— Vaiti! Sinä tahdot virkani — kurja, saastainen sammakko! Mutta se ei tule onnistumaan sinulle! Odotapas vähän — vähän — hieman…
Hän alkoi etsiä revolveria laatikostaan — ja apulainen ja sihteeri livistivät nopeasti tiehensä.
ENTISYYS
ISÄ.
Yksin jäätyään Marcuksesta tuntui aivan kuin hänen päänsä olisi ollut sekaisin: hän ei hetkeen voinut ajatella mitään.
Mutta sitten hurja, kuumeinen viha syrjäytti kaiken muun. Se valtasi vastustamattomana hänen koko olemuksensa. Hän olisi tahtonut tehdä jotakin nyt heti paikalla, tappaa tuon kurjan roiston!
Mutta täällä hän ei voi mitään! Täällä ei auta raivo, huuto ei kuulu…
Kun hän tyyntyi sen verran, että saattoi ajatella, hän huomasi, ettei tuo vanha narri oikeastaan ollut niinkään syyllinen. Äskeisen takia hän oli oikeastaan enemmän säälittävä kuin vihattava; olivathan jotkut hänen oman seurueensakin jäsenistä virnistelleet.
Marcus tunsi suutaan kuivaavan, ja juodessaan kalisivat hänen hampaansa lasia vastaan kuin vilutautisen. Mutta kun hän istahti pienen pöydän ääreen nojaten päätään käsiinsä, tuntui hänen otsansa tulikuumalta.