Äkkiä kuului vihlova vihellys, ja kolmesataa moottoria alkoi yht'aikaa surista, kolmesataa lentäjää tarttui ohjauslaitteeseen.
Kajahti terävä kiväärinlaukaus — ja aivan kuin sitä säikähtänyt lintuparvi kohosi kolmesataa konetta valtavana, tiheänä parvena ilmaan. Vasta siellä korkealla ne silmää hivelevän säännöllisesti järjestyivät yhteen ainoaan ympyrään, joka alkoi hurjasti vonkuen pyöriä kentän kohdalla aivan kuin maailman suurin vauhtiratas.
Mutta tätä mahtavaa näkyä ei tällä hetkellä kukaan katsonut. Paikoillaan seisovat sotajoukot, esikuntaupseerit, ylipäällikkö, kaikki tuijottivat henkeä pidättäen uusia, oudonnäköisiä koneita, jotka nyt ensikerran lähtivät lentoon julkisesti.
Marcus tunsi omituista jännitystä, odottaessaan koneensa vieressä, sillä hänen piti lähteä ensimmäisenä.
Kajahti terävä kiväärinlaukaus; hän hypähti notkeasti paikalleen, sanoi jotakin apulaiselleen ja pani moottorit käymään.
Kone alkoi ankarasti täristä, surina oli ihan korviasärkevä; mutta kun hän väänsi äänensammuttajat paikoilleen, se vaimeni omituiseksi huminaksi, ja sitten hän lisäsi moottoreihin täyden vauhdin.
Kun lähtölaukaus oli pamahtanut, kuului tuhansista kurkuista ihastuksen ja hämmästyksen huuto, sillä niinkuin suunnattoman suuri, ammuttu raketti syöksähti ilmaan ensimmäinen kone; sitä seurasi kolmenkymmenen sekunnin kuluttua toinen, kolmas: aina kolmenkymmenen sekunnin kuluttua uusi — aivan kuin ihmisjärjen käsittämätön jättiläismörssäri olisi niitä nopeasti sylkenyt kidastaan. Ja viimeiset kaksi oli sidottu yhteen rinnakkain — se näytti vielä kummallisemmalta!
Huuto oli ehtinyt jo hiukan vaimeta. Mutta silloin saapui ensimmäinen lentäjä tuon mahtavan, vinhasti pyörivän ympyrän ulkolaidalle — ja lukemattomat ylöspäin kohotetut kasvot kalpenivat oudosta hurmauksesta, huuto kiihtyi, se muuttui puolittain kauhunhuudoksi; epäselvästi erotti sen joukosta muutamia naisten kirkaisuja:
— Kauheata!
— Jumala auttakoon häntä!