Antonius huomautti vaatimattomasti, että niistä ei kannata puhuakaan, mutta että hän on tullut erään keskeneräisen keksinnön takia, jolla on mitä suurin arvo koko maalle. Sitten hän mainitsi Marcuksen viime keksinnön, selosti lyhyesti keksintöä, sen merkitystä, varsinkin siinä tapauksessa, että jouduttaisiin sotaan, sekä ilmoitti keksijän olevan vangittuna.
— Vangittuna? toisti ministeri rypistäen kulmiaan, ja hänen silmänsä alkoivat pälyillä rauhattomasti.
— Niin teidän ylhäisyytenne, ja se on tapahtunut erehdyksestä, lausui Antonius vakuuttavasti ja ojensi ministerille tutkintapöytäkirjat. — Näistäkin näkyy, ettei häntä vastaan ole mitään syytä olemassa. Sitä paitsi olen itse pitänyt häntä lapsesta asti silmällä — ja minä voin taata hänestä yhtä varmasti kuin itsestäni.
Lopuksi hän pyysi, että ministeri tuon tärkeän asian vuoksi suvaitsisi tarkastaa tutkintapöytäkirjaa.
Ministeri otti pöydältä tutkintapöytäkirjan ja silmäili koneellisesti ja vastenmielisesti ensimmäistä sivua, samalla puhuen hitaasti ja epäilevästi:
— Kyllä minä pelkään, ettei tässä voi mitään tehdä. Asia on nyt kuitenkin joutunut eräälle oikeusasteelle — ja jospa heillä kuitenkin on syytä epäluuloon. Yleensäkään minä en sekaannu alaisteni virastojen keskeneräisiin —
Juuri tällöin hänen ylhäisyytensä käänsi lehteä ja huomasi tukun suuria seteleitä — yhteensä kymmenentuhatta markkaa.
Yksikään lihas ei värähtänyt ministerin lihavilla, kellertävillä kasvoilla, ankara ilme ei lieventynyt vähääkään; pienet silmät vain alkoivat vilkuilla — hänen katseensa kiiti paperilla edestakaisin, ikään kuin iloisesti tanssien. Mutta hän oli lukevinaan sangen tarkkaan pöytäkirjan neljä sivua, ja jokainen sivu näytti kirkastavan hänen kasvojaan — ainoastaan keskenjääneen lauseen hän unohti.
— Minusta näyttää, että tässä on todellakin saattanut tapahtua jokin erehdys, sanoi ministeri ja lisäsi juhlallisesti:
— Kun tässä myöskin voi olla valtakunnan etu ja kunnia kysymyksessä — niin minä olen tässä tapauksessa tekevä kaiken voitavani!