Marcus aikoi ajaa partansa, ja nyt hän hiukan uteliaana katsahti peiliin.
Hän hämmästyi — muutos oli todellakin suuri! Kun kuume oli vienyt ahavoituneen nahan kasvoista, näyttivät ne kapeilta kuin aurinkokauhuisen ylhäisönaisen hipiä, silmät olivat suurenneet, posket kuopalla — ja ohimoilla harmaita hiuksia!
Hänen huulilleen ilmestyi tuskin huomattava, katkera hymy — 30-vuotiaana!
Ja kun hän otti käteensä partaveitsen, vapisi käsi niin ankarasti, että hänen täytyi hetkiseksi istahtaa rauhoittuakseen.
Kun Marcus astui kadulle pukeutuneena parhaaseen virkapukuunsa, hän huomasi, että kadunkulmaan oli ilmestynyt uusi tupakkakaupustelija.
Siinä se oli!
Marcus tekeytyi huolettomaksi, meni miehen luokse ja kysyi hyviä sikareita. Tämä vastasi myöntävästi, ja kun hän hiukan kumartuneena etsi pyydettyjä tavaroita, huomasi Marcuksen terävä silmä, että miehen viikset oli värjätty — ja tyhmyydessään tämä tuli näyttäneeksi erään pienen, langattomassa puhelimessa tarvittavan avaimen! Miehellä oli siis laatikossa langaton puhelin, jolla hän antaisi tiedon toisille joka kerta, kun Marcus poistuisi asunnostaan.
Kas niin! Edempänä olikin toinen, valmiina seuraamaan häntä. Marcuksen mieli kuohahti, hän päätti vetää miehiä nenästä. Näköjään huolettomana hän siis otti kulmasta ensimmäisen auton.
Hän maksoi edeltäkäsin erääseen tunnettuun ravintolaan. Nähdessään seuraajansa tulevan myös autoasemalle hän käski kuljettajan hiukan hiljentää ensimmäisessä kadunkulmassa — ja sitten täyttä vauhtia hotellin edustalle!
Kun auto oli sivuuttanut ensimmäisen kadun risteyksen, Marcus hypähti alas, pistäytyi erääseen porraskäytävään — ja urkkija ajoi ohitse kiihkeästi viittoillen kuljettajalle!