Silloin Marcuksen sielussa välähti kuin valo: he voivat enemmän kuin toiset!
Sillä jokainen heistä todistaa vakuuttavammin kuin kokonaiset kirjat, jokainen heistä on vaikuttavampi kuin tulisinkaan puhe! Heidän puhkotut silmänsä, kauheat arpensa ja huulettomat suunsa, jotka näyttävät kaameasti irvistävän — äänettöminäkin ne huutavat kostoa. Heidän aaveentapainen, lukematon joukkonsa on aivan kuin sydäntä järisyttävä, äänetön huuto:
— Pois sota!
KOSTAJA.
PUNAINEN ARPI.
Marcus kopautti kaksi kaksoislyöntiä ja kuullessaan ystävänsä vastaavan, hän astui sisään.
Antonius katsahti häneen tutkivasti, mutta kysyi sitten näköjään huolettomasti:
— No, miten tällä kertaa pääsit urkkijoista irti?
— Kyllä siinä pula oli! vastasi Marcus katkerasti hymähtäen. — Sillä nyt ne ovat tuoneet autonkin minua varten!
— Autonkin?