Nähdään minkä kasvun kantaa
vuosisatain kylvö kyinen,
minkä vastalahjan antaa
kauna karvas, tuhatsyinen.
Riistojärjestelmän tulos
alastonna avautuu,
pursuu kuona kuorest' ulos,
syvyys synkkä havautuu.
Aines, jonka tihutöillään
valtio ja kirkko pilas,
ruoste, jota keksinnöillään
järjestelmä suotta silas:
Latsarusten lauma laaja
paiseineen nyt päälle töytää,
työntyy esiin niinkuin vaaja,
etsii elon pitopöytää,
purppuroiden puhki ryntää, räjähtää kuin dynamiitti, raihnast' yhteiskuntaa kyntää, itse surmansa mi siitti.
NÄLKIINNYTETTY HAAMU
Taas liikkuu tuttu, tumma laine ja muodon määrätyn saa alkuaine: kuin nälkiintynyt haamu nyt luolistansa kansa käy, vaan toivottomuutta ei näy. Sen silmiin siintää aamu.
Mi jalkeille sen saakaan? — Se laskee ajan vaakaan nyt raskaan, raskaan painon: vuoskymmenien kurjuuden ja kaiken, kaiken kauhun sen, min toivat vuodet vainon, toi aikakausi turhan kyykylmän ryöstön, murhan, aik' ammottavan haudan. Vaan kanssa kuorman haikean ja kanssa vaivan vaikean se täyttää vaakalaudan myös voimalla, mi versoi yöstä, mi karttui joukon joukkotyöstä ja vimmasta, mi viilsi, kun jalkoihin se tallattiin, kun vapaus sen vallattiin ja kuolon kuudan kiilsi. Niin, voiman! Voimaakin se käyttää, jos tarvis on sen kerran näyttää, ett' ohi aik' on armon ja lupausten pettäväin. Se seisoo jälleen pystypäin kuin esikuva tarmon.
Taas liikkuu tuttu, tumma laine ja muodon määrätyn saa alkuaine: kuin nälkiintynyt haamu nyt luolistansa kansa käy, vaan toivottomuutta ei näy. Sen silmiin siintää aamu!