Kera muiden ma ryntäsin, koitin esimerkkiä seurata sankarin parhaan, sodankannelta kuurona soitin,
mut sorruin ja tuska mun syöntäni raastoi. Ohi astuva ilkkuen haastoi: hyvä mies, mut tähtäsi harhaan!
TUSKAN TUOKIOINA
I.
Taas saapui sairas hetki, käy kuolonkolkko retki nyt kautta tuskan tälleen taas korpeen jälleen.
Päin erämaata kääntyin
mies mieron rientää nääntyin
taas taakseen katsomatta
ja seuraajatta.
Ei kulje kanssaan kukaan,
vain elonkammon mukaan
sai yöhön yksinäisen
hän viiltäväisen.
Se seuraa kintereillään hänt' epätoivon teillään, ei ohi käy, ei jätä, ei kaiko hätä.
II.
Pois heitä sydänrukka liiat haaveet, ne pilkoin pettävät, ne vievät harhaan. On todellisuus tiukka: huolen aaveet pian rauta-anturoin käy untes tarhaan.