Koko kansa kun tanssii nuoralla vetelehtien nautinnoissa, niin — kuin voi seistä se vankkana ajan ankaran taisteloissa?! Se kansa on päättänyt päivänsä ja se itse surmasi itsensä; omin käsin se ratkoi suonensa; loi itse se hautansa.
Oi kansani kallis! Etkö sä nää: ties loppuu, eessäs on hauta. Nyt aika jo sunkin on ymmärtää, ett'ei sua leikit auta. Toden aika on tullut. Jääkööt jo pois hulluus, nauru ja karkelo. Yks ainoa aate me tarvitaan: On tehtävä terveeks maa!
3/1 04.
YLÖS!
Ylös kaikki ja kiini jo ohjaksiin, ajanvarsa kun vauhkona kiitää. Ei aik' ole itkuhun, murheisiin. — Yli vanhan jo kaarneet liitää. Pois pelko ja huonous, heikkous! Pois velttous, untumus, raukeus! Joka jälkeen jää, kuka viivähtää, sen yllepä kaarnehet kiidättää.
Pois alta te häilyvät houkkiot, jotk' kuljette teiden vartta. Pois alta nyt joutilas-joukkiot, tätä kulkua paras on karttaa. Ken kysyvi mikä on määränpää, saa vastuun selvän ja tiedon tään: mihin taival vie ja kun päättyy tie, niin siellä se määräkin matkan lie.
Tätä tärkeint' ei ole kysyä, vaan paras on antaa mennä, hyvä katsoa, mukana pysyä, tien vierehen ettei lennä. Ja hyvä on varoa ettei vaan jää jälkijoukkohon samoamaan. Voi sattua näin, että viivähtäin se kääntyvi, kulkevi toisapäin.
Se että me kuljemme taaksepäin, on kirottua jos mikään. Jos yhdessä taipuu, niinpä jo näin käy taantumus ijästä ikään. Eturintaan paras on pyrkiä. Paras tulta ja taistoa etsiä kukin itsenä, kaikk' yhtenä, koko joukkio yhtenä miehenä.
Ja yks' jos jossakin kompastuu, sitä muiden on nostettava, ja unehen jos joku unhoittuu, sitä toisten on tuettava. On yhdellä voimia vähemmän, vaan toiselle suotu on enemmän. Mut mahtius pois! Ken kerskata vois? Kuka parhain täällä ja suurin ois?
Yks kantaa taitavi tapparaa, yks luotu on varten jousta, yks kannelta taitaa kaiuttaa, yks tietojen urhona nousta; joku joukosta lippua liehuttaa, vaan toinenpa lauluhun laikahtaa, kukin kunnollaan, eri voimallaan, jok'ainoa varmalla uskollaan.