Kerran kesä-iltasella vaari vanha haastaa: "Haaska ylen haisevainen löytynyt on maasta.
Senpä luokse lentäkäämme
viipymättä suotta.
Oiva löytö, sepä meille
onnenpäivät tuottaa".
Lennettihin haaskan luokse:
syötiin, juotiin, maattiin;
aamusilla aljettihin,
iltasilla laattiin.
Mutta jopa joukon nuorin
soimaamahan rupee:
"Heretkäämme haaskastamme
ennenkuin se hupee.
Kuulkaa kunnon Korppilaiset,
tää on velhon taikaa,
paremmankin etsintähän
ois jo ollut aikaa.
Taudit saamme, tuskat tulee,
kuolemakin kulkee.
Haaskat haisevaiset meiltä
onnenportit sulkee!"
Korppiperhe hämmästyypi,
musta muori pauhaa:
"Rivo kieles hillitsehän!
Miksi häirit rauhaa?"
Eipä huoli huimapäinen,
uhman tulla antaa,
joukost' eroo, sukulaisien
manat myötään kantaa.
— Haaskan luokse jäivät vielä
Korppilaiset sentään.
Kiroinensa heimon hylky
maailmata lentää. —