Kylmä on hallan kalsea kehto, kylmempi ihmisrintojen jää. Surun on surkea syksyn lehto, surullisempi vihan on sää.
Lämmin on leuto lounasen tuuli,
lämpeempi käsi on ystävän.
Hyvä on äidin armahan huuli,
parahin oman on ystävän.
Valkea lilja kun kukkii salaa
roudassa hyitten ja hallojen,
onkos ihme, sen luokse jos halaa
poikanen keskeltä pakkasten.
Kukkios lilja, kasvaos kauan, kylmän keskehen lämpöä luo. Kukka, mi tuoksuu tunnetta rauhan, itsellensäkin rauhan se tuo.
PIENI TARINA
Tytön-tyllerö veikeä virnakoi:
Sai mielehen leikin lasku.
Ennenkuin siitä hän viel' ilakoi,
olikin se jo lemmen kasku!
Ja se hongan-ylpeä nuorimies
vain kynti ja kylvi soita,
hän impyen leikeistä tuskin ties,
tai tajunnut ei hän noita.
— Mies korpea kulkee, kaskea käy
ja polttaa ja perkaa soita.
Mutt' neitosen nauruhun ennättäy
jo kyynelekarpaloita. —
LAULU NAURUSUISTA
Ruskovin huulin
ivaten, luulin,
kulki hän nauraen kiiruhtain,
siitäpä asti
vallattomasti
astelen nauraen taivaltain.