Oi, elkätte korsista kiistelkö,
typötyhjästä, joutavasta,
ja elkätte elämää etsikö
utupilvestä haihtuvasta.
Kas, korret ne korsiksi jäävät vain
ja tyhjä on tuulten uksi.
Se siitä me palkaks saadahan ain,
mitä tullut on ansaituksi.
Ja miehiä varten on miekat vaan
ja naisia varten vartaat.
Käy suurta ja pyhää palvelemaan
vain valiot hengen-hartaat.
Ne, joilt'ei ainehen aatelmat
ole vienehet hengen tulta,
ja jotka tietävät, tuntevat,
millaista on oikea kulta.
Mutt heilläpä vast' on vaikea työ
ja kallion raskas taakka
ja heitä ne kääpiösielut lyö
ja elämä hautahan saakka.
Ja heitä on vastahan maailma,
sen tuulenpieksijä-suku;
ei heill' ole riemuja riemuita,
vaan tuhat on tuskain luku.
Ei tiedä he myös, mitä rakkaus on,
luo heidän ennä ei immet,
on heille kolkkoina korvet, on
suot surkeat, suuret rimmet.
Niin — jyrkkää, pystyä heillä on tie, jokapuolla on ansaraudat, mut eessä ne jumalten juhlat lie ja sivulla — hiiden haudat.
OIKEA TIE
En tiedä, mikä on oikea tie
ja mikä tie lienee väärä.
Ilon, murheen tiehyet tunnen mie,
mut mikä lie niiden määrä?