Niin monta kertaa rinnan riemun soiden keväisin helkkyväisin sävelin ja juuri kuulless' ihanuutta noiden saa sydämessä sijan surukin.
Niin monta kertaa mielen ailakoiden ja tunnon ollen sopusointuisin, jo luokse hiipii huolen peikot, joiden jäljissä seuraa tuska ankarin.
Ja kesken hymyämme herttaisinta on niinkuin lentäis peitsi povehen ja on kuin oisi repaleina rinta
ja jähmettyisi veri suonien, ja tätä kauhistusta kamalinta et pääse pakoon, vältä väistäen.
9.
Ja ihanansa eessä polvillansa
Antonius viipyy. Hetket kiiruhtaa.
Vaan Cleopatra säästää suukkojansa
ja maassa maaten urho odottaa.
Ja suuri Rooma seisoo surussansa
ja huolen alla huokaa kuulu maa,
mi joka hetki vartoo vahvintansa,
miest' uljahinta, miestä korkeaa.
Mut aika kuluu. Kuningattarensa
edessä värjyy maailman mahtavin,
muut unohtain ja juopuin uniensa
uduissa elää haavehekkumin, kun — ruoste tahraa terät kalpojensa ja vaipuu valtakunnat sankarin.
10.