Niin lähellä kuin veri sydäntäni mua oot sa armas, enkä sinusta voi saada enää irti itseäni, vaikk' koittaisinkin siteet ratkoa.
En irti pääse; liki, lähelläni oot joka hetki, joka ainoa, kuin poltinrautamerkein sisimpäni kuvaasi, kulta, kantaa kalleinta
Ja vannon, että haudan partahalle se selvin piirtein siellä säilyvi, on yhtä sees, ei peity tomun alle,
vaan aina puhtahana päilyvi, ja, vaikka vaeltaisin tuonelalle, se siellä vieläi mulle häilyvi.
13.
Pois kulje kauas, kulta, kallehuinen poloisen poian luota kiirehin ja ole vieras mulle niinkuin muinen, kun ensi kerran sun ma kohtasin.
Sa olet riemun neiti naurusuinen, mun tuttavain on tuska katkerin, jost' ei voi päästä polo tuiretuinen, jos vaikka voimaa miehen käyttikin.
Jos jäisit luokseni, niin uhrausta kallista liian ois se sulta vaan ja onni tuo, jot' toivot, kangastusta,
ja palkkas parhain mustin murhe maan. Oi tähtes, kulta, tuosta aattelusta jo sieluntuskat tulisimmat saan.
14.