Kahleissa makaa kalvas nuorukainen ja tuskan perkele hänt' ahdistaa, kun kuvat hälle luo, kuink' elo mainen on helluntaissa, suvess' suuri maa.
Mut vankityrmäss' yö on tappavainen, ikuinen, vailla valon pisaraa, ja miehen mielikin on yhdenlainen, kun kahleitaan hän katkotuks' ei saa.
Ei riitä voima, jonka surut veivät, ei kuollut kunto, mennyt miehuus; eivät kahleensa itsestänsä katkea,
ei mustat muurit maahan ratkea, ei uksi aukee salvan päästäjättä ja kaitselmus ei käytä ihmekättä.
LAULUJA
Kesällä 1905.
"Olit laulajan elämänlaulelma, olit kulkurin kuoleman soitto, hymy riemun ja kyynel tuskasta, yön harso ja huomenkoitto."
Lupauksia.
"Sua en jätä koskaan" lausuit sa
ihan syvästä syömesi pohjasta.
Sua uskon. Mut joskus jos mielesi ois
mun luotani kauaksi kaikota pois,