Kun on päästy talven yli,
tiettään moni uusi juttu,
jahka aukee suven syli,
vaatii orja sarkanuttu.
Luodaan kohtaloa Suomen.
Kurja on, ken kesken kaatuu.
Nousee orjalaumain huomen,
väkivalta maahan maatuu.
Keväässä.
Kansan yllä hämär häilyy, vaan ei syksyn synkkä sumu kevään armas auer päilyy, kuuluu huomenkoiton humu.
Epätietoisuuden yli
kaikaa kaunis uskon virsi.
Jahka aukee suven syli,
vaipuu viime kinos, kirsi,
silloin ihminen on vapaa, silloin silm' on selvä hällä, askaroimaan sillä tapaa, ett' on arvo elämällä.
Annas nousta aurinkoisen ihan keski taivahalle, niin ei tarvis inehmoisen jäädä epätiedon alle.
Kevättulvissa.
Kevätvirta tulvillansa, vierii yli rantatöyrään, särkein salvat kupeiltansa, tyytymättä tiehen nöyrään.
Sana siin' ei auta yhtään eikä toetoimenpiteet Paras lie kun poies nyhtää viimeisetkin virran siteet.