Vaan on silloin varma voitto, kosk' on usko oikeahan, kosk' on pyhä kunkin koitto, asein puhtain taistellahan!
Yhä kidu ja kärsi.
Yhä kidu ja kärsi ja kiveä leipänä järsi!
Ja työtä tee, ole osaton orja ja tallattu maahan ja tomussa kulje!
Sun osasi kiskurin kourassa on. Työs tuloksen vie vihamiehesi raaka, tuo tunnoton herra ja sukunsa pöyhkä, mi pilkkaa ja ilkkuu sun alhaisuuttasi, alhainen orja.
Soi sulle messu ja virret kaikaa ja urut soivat ja taivaan armoa taritaan sulle ja synnit, — joit ovat riistäjät tehneet anteeksi suodaan, kun syöt näkyleivän ja juot tipan nestettä kalkista kirkon kuun kiertäissä kerran.
Mutt' "armoa" maan ei anneta sulle, et leipää saa, et verhoa ruumiin, et lepoa työstä, et virkistystä ja nautinnolta, vaan raastavanraskaan ja polttavan puutteen ja ainaisen huolen, mi jäsenes jäytää ja suonesi kuivaa ja hautaan kesken sun kaataa.
Sun osasi kiskurin kourassa on.
Hän yltäkylläisnä kauvan elää, vaikk' ei tee työtä, ei kehrää liioin, ja ripittäjäs, lihapadan ääressä istuin ja huoleti syöden, sulle nuhtehen heittää, kun kasvosi kuolemankauhusta vääntyy, on vatsasi tyhjä ja kirous suustasi kaikaa.
Sun osasi kiskurin kourassa on.