Hälle on onnettomuutesi onni ja sinä olet pelkkä porras!
Me kuljemme —
Me kuljemme kuoleman turuilla ja elämme armomuruilla, kunis elämänlankamme katkee. Ken enimmän ajaa onnea takaa, hän ennen' muita maassa makaa ja ennen muita ratkee.
Yhä huolta ja nälkää ja kurjuutta, yhä taistelun vimmaa ja hurjuutta ja orvointa onnettomuutta. Ja sama on kohtalo kaikilla meillä ja kaikki me kaadumme okaisilla teillä, jos emme etsi yhdessä uutta!
Kuolonlasten laulu kaikaa.
Elo painaa niinkuin vuori: työtä teit, sait tyhjän aikaan. Niinkuin vanha vaipuu nuori.
Kaikkialla kauhu tuntuu, murhe mieronmiehen käärii; surun helmaan orja untuu, kulki vaikka mailman ääriin.
Epätasainen on taisto,
iskut sataa selän takaa.
Aut' ei tieto, aut' ei vaisto,
maassa elon uhri makaa.
Kuolema on onni hylyn,
kaiken loppu lohduttoman,
tunsit elon kouran tylyn,
tunsit tuskan ponnettoman.
Käymme yli kuolon sillan, taapäin emme enää käänny. Näimme surun suuren illan, kuulimmehan: näänny, näänny