Kaleeriorjat soutavat.

Kaleeriorjat soutavat, he kultakuormaa noutavat rikkaille ryöväreille. Jos tahdiss' ei he olla voi, niin ruoska selkäpiissä soi, on palkka työn se heille.

Kaleeriorjat soutavat, he kultakuormaa noutavat ja päästyänsä rantaan he maalle kullan kantavat, sen kiskureille antavat, ja — pakahtuvat santaan.

Valitusvirsi.

Niin kaukana kuin yö on auringosta, niin kaukana on orja osastansa ja koko kuolonlasten leino kansa, kahleissa käyden, elon nautinnoista.

Niin äänekäs kuin valtameren pauhu
on epätoivon itku, parku, oihke
ja yli maiden vierii vaivan voihke
ja kaikkialla yhä kasvaa kauhu.

Ei armoa, ei armahdusta lainkaan,
ei ihmisyyttä eikä rakkautta,
ei säälin käsi koske kaatunutta,
ei vaalintaa, ei vapahdusta vainkaan!

Ja niinkuin mielipuolet puisin aivoin
nyt "luomakunnan kuninkahat" käyvät
ja kuolon helmaan kiirein ennättäyvät,
kun tuskin tovin "elivät" he vaivoin.

Ja sittenkään ei kaikki kurjat herää ja sittenkään ei kaikin nousta vielä, vaan työtä tehden näännytään me tiellä kuin kerjäläiset, kesken, ilman erää.

"Ollako vai eikö olla".