Mutta ensi säikähdyksestä toinnuttuaan loikkasivat valkoiset mässääjät yli siitä missä aita oli matalin. Yhden tuen pettäessä etsittiin toista. Ja kas: yhtäkkiä saivat saksalaiset tietää huutia. Ei edes ymmärretty, kuinka niiden pariin oli jouduttu, kuinka niitä oli saatu maahan. Kukaan ei ollut pyytänyt Saksan apua. Kukaan ei ollut käskenyt näitä vierailulle. Ei Vaasan hallitus, ei Mannerheim, ei Svinhufvud. Koirat söivät oksennuksensa.
Ja saatiin uusia ystäviä. Ja bakkanaaleja jatketaan.
* * * * *
Tätä kirjoitettaessa viettävät valkoiset paraikaa ympäri Suomen vapauden muistojuhlia. On kulunut vuosi luokkasodan päättymisestä. Olisi luullut, että valkoinen kuume olisi jo ehtinyt ohi kriisinsä, että "yleinen rauha ja turvallisuus" perinpohjaisen "rauhoittamisen" ja ovelien poikkeuslakien johdosta vallitsisi maassa. Mutta, ah, otat käteesi minkä työväenlehden numeron tahansa, aina saat yhä vieläkin olla varma näkeväsi uutisia uskomattomista väkivallanteoista, uskomattomista raakuuksista, joka näyttää muuttuneen eräänlaiseksi valkosairaudeksi.
Ei ole monta viikkoa vierinyt siitä, kun työväen taholta paljastettiin kiduttaja Troberg. Mies viaton kuin kyyhkynen, vakuuttelivat porvarilehdet. Mutta kuin ihmeen kautta saatiin aikaan tutkimus, ja todettiin, että tämä valkoinen "kuulustelija"-tuomari oli käyttänyt kidutusta laajassa mittakaavassa. Mutta mitään rangaistusta ei hän saanut. "Turvallisuus" ei tunkeudu kidutuskammioihin.
Ja tuskin oltiin päästy Trobergista, kun jo kuullaan uusista hirmuteoista. Maariassa suojeluskunnan aluepäällikkö Marttinen yhdessä seudun poliisin kanssa rääkkää naista, työmiehenvaimo Alina Julinia. "Ensiksi komennettiin Julin riisumaan päällysvaatteensa, jonka hän tekikin. Sen jälkeen sitoi toinen poliiseista J:n kädet selän taakse jonkinlaisella nahkahihnalla niin tiukkaan, että hihna syöpyi veriin asti. Sitten sanoi Marttinen: Meidän on pehmitettävä teidän selkänne, koska ette muuten tiedä missä (vankileiriltä karannut) Rinne oleskelee, johon Julin vastasi, että kun ei hän sitä kerran tiedä, ei hän voi sitä sen paremmin tietää sittenkään vaikka lyödäänkin. Marttinen alkoi nyt enemmittä puheitta iskeä vaimo Julinia noin puolen metrin pituisella kumisella poliisipampulla hartioihin, oikeaan kylkeen sekä reisiin. Yhtämittaa sai Julin näin noin 10 iskua, jolloin hän meni lievästi tainnoksiin." Tainnuksista toinnuttuaan pyysi vaimo, joka sairastaa kohtutulebdusta ja joka rääkkäyksestä sai runsaan vuodon, vettä juodakseen mutta ei saanut. Sen sijaan sai hän vielä yhdeksän iskua raakalaisten kumipampusta, — — —
Porin maaseurakunnassa taas avaavat seudun "suojeluskuntalaiset" revolveritulen työväentalolla rauhallisesti iltamaansa viettäviä työläisiä vastaan ja päälle päätteeksi polttavat koko talon.
Ja niin edespäin. Ja niin edespäin. Päivästä toiseen.
Vielä ei ole viimeisen työläisen selkänahka suomittu, vielä ei ole viimeinen salamurha suoritettu, vielä on maan työväestö täydellisen mielivallan alainen.
Valkoiset bakkanaalit näet jatkuvat. Toistaiseksi.