— No, entäs sitten? Niin minunkin veljeni ja sisareni, vakuutti ystävättärensä.
Farmaseutin mieli keveni huomattavasti: oli siis seurassa muitakin kuin hän, jonka asiat olivat yhtä huonot. Alkoivat sen takia luottavasti turista. Teki oikein hyvää saada rauhassa rupatella arasta asiasta — muu seurue oli tietenkin kadonnut turvallisen välimatkan päähän viidakon varjoon. Ja kuinka ollakaan: farmaseutti lämpeni, kohtalotoverin enemmän tai vähemmän vilpitön osanotto lievitti, ja niin heräsi hänessä yhtäkkiä miehuudenpuuska.
— Mitäs jos yrittäisi tehdä jotakin heidän hyväkseen? Ovathan he joka tapauksessa minun omaisiani.
— Miksikäs ei, yllytti neitonen. Onhan meillä tässä vaikutusvaltaisia tuttavia: suosituksia heiltä, ja kaikki käy kuin tanssi.
— Piru, sähähti pillerinpyörittäjä, sanokoot mitä hyvänsä, mutta jotakin minun täytyy tehdä.
Ja tähän ennättivät nämä herrasväen hännänhuiput päästä muun seurueen saapuessa virkistysmatkaltaan ja koko joukkueen hankkiutuessa lähtemään saarelta, sun fralilalilei.
* * * * *
Tuumasta toimeen: farmaseutti matkusti ensin Helsinkiin, missä veljen oli määrä olla pidätettynä. Pääsi suositusten avulla vaivatta vankileirin päällystön puheille. Nämä selailivat loppumattomia luettelojaan, kunnes saivat selville, että pillerinpyörittäjän kelvoton velipekka oli aikoja "kuollut". Sekä kuollut että kuopattu. Tarpeettomia siis yli-inhimilliset ponnistukset ja suositukset veljen pelastamiseksi.
Sitten Tammisaareen.
— Tottahan toki sentään on isä elossa, ajatteli itseään rohkaisten poloinen omaistensa etsijä tiellä.