Muonamiehen perhe ymmärtää tulleensa perinpohjin petkutetuksi. Sitä on petkuttanut hallitus, sen on kavaltanut sosialistijohtajat. Sitä on hosuttu nokkosilla ylhäältä ja alhaalta. Sitä on lyöty puulla päähän. Se on viskattu ristille. Luvattu vapaus oli vapautta kuolla nälkään.
Ei tule kysymykseenkään huolehtiminen sotaorvoista, leskistä, rammoista, rujoista — heitä voidaan korkeintaan hyvitellä muistomitalilla tai parhaassa tapauksessa mitään merkitsemättömällä rovolla, kuin koiraa luulla, sillä mistä ne varat tulisivat ja millä sitte palkattaisiin Mannerheimin miehiä ja muita pahantekijöitä ympäri maailman murhaamaan Venäjän työläisiä?
E-hei. Köyhä kansa on tehnyt tehtävänsä, köyhä kansa saa mennä. Pariisin, Rooman, Lontoon ja New Yorkin pankkiirit hykertelevät kämmeniään ja sosialistikavaltajat pitävät huolta, ettei Honoré ja ne muut liian äänekkäästi isottelisi.
Mutta entä jos sentään: jos Honoré sittenkin tuskastuu, nousee viimeisillä voimillaan ja iskee taudinkuihduttamat mutta sitä luisevammat sormensa pankkiirien ja luokkansapettäjäin kurkkuun, kuinkas sitten, hyvät herrat?
Köyhä kansa lienee kohta kypsä näet.
MARTY — MARTTYYRI
Martya on Ranskan yläluokka rangaissut 20 vuoden kuritushuonetuomiolla siitä syystä, että hänellä on omatunto, että hän on kunnianmies ja että hän on köyhän luokkansa kaunistus; rikollinen yläluokka ei voi sietää sortamansa alaluokan hyveitä, häpeämättömyys ei viihdy kunniallisuuden parissa — telkien taa siis miehekäs jalous.
Mikäkö miehiään Marty?
Alkujaan tavallinen matruusi, mutta tavattoman lahjakkaana ja älykkäänä kehittänyt avujaan. Suoritti Toulonin merikonekoulussa kurssin mekaniikassa. Oli opiston parhain oppilas. Päätti kurssinsa loistavasti. Oli opettajainsa silmäterä, ainaisen kunnioituksen esine.
Vielä nytkin vuosien kuluttua, kun häntä syytetään raskaista rikoksista, antavat hänen opettajansa hänestä mairittelevia lausuntoja: