"On."
"Onko Elina noussut vuoteelta —."
Holt oli hetkisen vaiti. — "Hän on lähtenyt matkalle," hän sitten sanoi epäröivän näkösenä ja katsoi taas hämillään sivulle.
"Matkalle? — — matkalle. — En ymmärrä sanaakaan."
"Niin — hän äkkiä tahtoi lähteä matkalle — ja —."
"Matkalle? Mutta mihinkä?"
"Bergenin kaupunkiin."
"Ber —?"
"Hän on sisareni luona. — Äidilläsi lienee sinulle kirje häneltä," hän sanoi kiiruusti, niinkuin hän tahtoisi päästä koko asiasta, joka näkyi käyvän hänelle vaivaksi.
Holt saattoi minua vähän tielle. Erotessamme hän sanoi: "En käsitä Elinan käytöstä — se tuli niin äkkiä; on luultavasti tullut hänelle jotakin erinomaista — ei ole vielä monta päivää siitä, kuin hänen henkensä oli vaarassa. — Mutta luultavasti on kirjassa syy, jonka tähden hän tahtoi täältä pois," hän lausui lopuksi.