Jätin hänen hyvästi ja riensin kotiinpäin. Tullessani äitini seisoi rappusilla tähystellen laivalle päin. "Tuollapa hän on," hän huudahti, kuin sai minut nähneeksi. "Tuletko vihdoinkin? Voi, kuinka olen sinua odottanut!"
Astuimme saliin. Huomasin äitini sivulta katsovan minuun omituisesti kysyväisen näkösenä. "Oletko — oletko ollut tuolla Holtin luona?" hän vihdoin kysyi.
"Olen. Tiedän sen. Hän on matkalla. Onko sinulla kirje?" — Äiti toi sen. Holt oli oikeassa; kirjeessä oli syy, miksi Elina oli lähtenyt pois.
"Nyt täytyy kaiken olla lopussa, joka on ollut meidän keskemme. En voi olla sinulle se, joka minun olla pitäisi. En ole uskaltanut odottaa tuloasi. Olen niin häpeissäni."
* * * * *
Istuin siinä lukien ja lukien noita vähiä riviä toistamiseen enkä päässyt niistä selville. Tuntui aivan kuin se jonka olin lukenut ei ollenkaan olisi kuulunut minuun.
Oltiin aivan vaiti tuvassa. Tunsin kahden lempeän silmän säälien katselevan minua, vaan en rohjennut kohottaa silmiäni maasta. Ei kumpikaan meistä puhunut. Tuntui sanomattoman raskaalta lausua ensi sana.
Vihdoin äitini sanoi: "Hän oli hyvin sairas." — Pyysin että hän kertoisi. Samana päivänä, kuin minä läksin, oli Elina vaan pieni poika seurassaan mennyt merelle purjehtimaan. Oli noussut myrsky ja rankkasade vuonolla; mutta Elina oli vaan pysynyt siellä, huolimatta mitään poikasen muistutuksista siksi kuin tämä oli ruvennut itkemään ja päivittelemään, kuin he eivät muka koskaan tulisi palajamaan kotia enää. Silloin hän oli kääntänyt veneen ja risteillen purjehtinut kotirantaan. Läpimärkänä ja tuulen kylmetyttämänä oli Elina tullut kotia ja seuraavasta päivästä saakka ollut sairaana, ja jonkun aikaa hän oli ollut tunnotonna ja hengenvaarassa. Ensi aikoina olivat kaikki ajatelleet vaan Elinan tilaa eivätkä muistaneet kirjottaa minulle. Silloin kuin Elina tuli tuntoihinsa jälleen, hän ei ollut tahtonut, että minä saisin tietää mitään hänen taudistaan, ja kun hän oli saanut tietää, että isä oli kirjottanut ja että minua odotettiin, niin ei mikään voinut pidättää häntä. Hän tahtoi vaan päästä pois, ja kuin höyrylaiva tuli, seisoi Elina matkaan valmiina sillalla, vaikka hän vaan muutamia päiviä sitten oli noussut sairasvuoteelta.
"Johan hänen luonaan valvoessani ymmärsin, että hänellä oli jotakin esteenä," näin äitini lopetti; "ja ennenkuin hän meni, hän kertoi minulle senkin, minkä hän oli kirjottanut tuohon kirjeesen."
Minä tunsin selvemmin, että tuo kaikki oli tapahtunut kuin äitini oli sen kertonut. Nyt kuulin eriskummallisten äänten vienosti soivan, ja merituulet kantoivat ne loitolle ulos — elävän luoksensa viehättävät äänet.