"Se on mahdotonta. Teidän kellonne varmaankin edistää, teidän pitäisi lähettää se kellosepälle." Rouva Hage kiskoi omansa esiin. "Näettekö", sanoi hän voitonriemuisena, "minun kelloni on vielä kahdeksaa minuuttia vailla puoli yksi, — sanoinhan minä, että teidän kellonne käy väärin."
"Te ette liene tullut tänne vain keskusteluksenne kelloista?"
"Enpä tietenkään", epätoivoisena katseli rouva Hage ympärilleen, ikäänkuin etsien katosta tai seinistä pakotietä. "Niin, on kyseessä sangen vakava asia. Hyvä jumala, nythän minä vasta oikein käsitän, kuinka vakava se asia on. Teidän ja Charlotten kihloihinmenosta ei voi tulla mitään."
"Minä tunsin, että se oli kyseessä", pastori työnsi kiivaasti kätensä taskuihin ja rupesi kävelemään. Hän ei sanonut mitään, hän vain käveli, edestakaisin, sitä seinää seuraten, jolla hänen tuolinsa oli, ja vilkaisi silloin tällöin vihaisesti rouva Hageen.
"Tyttärennekö pyynnöstä te tälle asialle lähditte", sanoi hän vihdoin.
"Hän tietää minun tuloni."
"En minä sitä kysy. Onko hän pyytänyt teitä? Hänenkö asiallaan te olette?"
Rouva Hage tuijotti häneen nauravin silmin, -mikä oli totta, mikä ei —
"Hänen asiallaan" — sanoi hän yhtäkkiä päättäväisesti.
Pappi pysähtyi ja nojautui seinää vasten.